Aspa-koti Omenapihassa testataan uutta teknologiaa – Vivago CARE –kello kertoo miten menee

30.09.2016

Aspa-koti Omenapiha tarjoaa tuettua asumista ja palveluasumista mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä neuropsykiatrisia piirteitä omaaville. Vivago CARE -kellon kokeilu alkoi ensin henkilökunnalla ja seuraavassa vaiheessa asiakkaat saivat päättää ottavatko kellon käyttöönsä. 

Omenapihan 19 yksiötä ovat pienkerrostalossa, jossa asukkaiden käytössä on sauna, yhteinen olohuone ja keittiö. Tuetun asumisen asiakkaat asuvat omissa kodeissaan eri puolilla Valkeakoskea. 

"Jo lyhyen käyttökokemuksen perusteella näemme monia kellon käytöstä saatavia hyötyjä. Asiakas voi halutessaan ottaa esimerkiksi lääkärikäynnille mukaan omat aktiivisuus- ja nukkumistilastonsa. Selkeiden raporttien avulla nähdään eri tilanteissa, esimerkiksi lääkityksen vaihtuessa, onko sillä vaikutusta nukkumiseen tai aktiivisuuteen. Vivago CARE-kello on myös erittäin helppokäyttöinen, pesu kerran viikossa ja lataus noin kahden kuukauden välein riittää. Kokeilemaan uskaltautuneet asiakkaamme arvostavat lisäksi sitä, että laite näyttää tavalliselta kellolta", Aspa-koti Omenapihan palveluvastaava Leena Mäkinen kertoo.

Asukas Ari Järvinen on Vivago CARE-kellon puolestapuhuja. "Haluan aina olla mukana kaikessa uudessa, siksi halusin heti kokeilla kelloa. Ja tietysti asioiden pitää olla reilassa sitten kun asun omassa kodissa. Minua kiinnostavat tilastot, tykkään seurata missä mennään, sillä nukkuminen on minulle ongelma", Ari Järvinen kertoo.

Lue koko Aspa-artikkeli